18.7.2016

Tämä minulta puuttuikin: Jakku




 Keväistä vaatetuksen kurssia varten poimin netistä ja lehdistä ideoita siihen, millainen minun kaksiosainen asukokonaisuuteni voisi olla. Leikekirjaa tehdessä ja omaa vaatevarastoa läpi käyden kirkastui pian, millaisia vaatteita vielä kaappiini kaipailin: monikäyttöistä jakkua ja chinos-tyylisiä housuja. Valmistuneista vaatteista esittelyyn pääsee ensin tämä kuviollisesta viskoosista valmistettu jakku.


Muokkauskelpoista jakun kaavaa etsiessä minulle oli tärkeää se, että vaate olisi mukavan tuntuinen ja muiden vaatekappaleiden avulla moneen tarkoitukseen muunneltava. Mitään ryhdikästä tätityyliä ei siis lähdetty hakemaan, vaan jakun tuli tarvittaessa sopia myös rentoon asukokonaisuuteen. Tämä jakku valmistui Suuren Käsityölehden (1/2014) Coco Chanel-henkisestä kaavasta, joka muuttui aivan eri näköiseksi kangasta vaihtamalla, vetoketjun pois jättämällä ja hihoja pidentämällä. Myös pääntie tulee tässä omassa versiossani lähemmäs kaulaa.


Ihanan tuntuinen viskoosi aiheutti paljon ongelmia tekoprosessin aikana, sillä väärä työjärjestys kostautui heti. Osat leikattuani kiinnitin tukikankaat yksi kerrallaan jokaiseen kappaleeseen, mikä aiheutti kappaleiden jähmettymisen outoihin asentoihin. Yksikään pala ei siis tukikankaan kiinnityksen jälkeen ollut aivan kaverinsa näköinen, mutta pienellä muokkailulla kappaleet saatiin lähes yhdenmuotoisiksi. Raglanhihaisen mallin olisi myös luullut olevan istutettua hihaa helpompi toteuttaa, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Hihojen kohdistusmerkkejä oli hankalaa saada osumaan kohdalleen, joten kappaleet tuli asetella niin kuin ne tahtoivat asettua.


Pääntien muotoa mietin hyvin pitkään, mutta päädyin lopulta jättämään sen samanlaiseksi kuin alkuperäisessä mallissa. Omistan paljon pyöreällä pääntiellä varustettuja toppeja, joihin tällaiset terävämmät reunat tuovat sopivasti särmää. Vaatteen kohdalla kävi muuten sikäli hyvä tuuri, että sekä päällys- että vuorikangas löytyivät kumpikin omasta kangaslaatikostani! Kaavat sai asetella kankaalle aika tarkasti eikä ylimääräistä kangasta juuri jäänytkään.

Hetken aikaa saa odotella, että kaikki ompeluun liittyvät vastoinkäymiset unohtuvat tätä jakkua katsoessa, mutta muuten olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Lämmintä heinäkuista viikkoa!

- Riiks

4 kommenttia:

  1. Kivan kuvioinen kangas, nätti jakku. sopii varmasti monen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan miten keksin yhdistellä jakkua :)

      Poista
  2. Tosi sievä ja monikäyttöinen! :) Tuollainen puuttuu minunkin vaatekaapista (vielä)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Vielä en ole ehtinyt hirveästi käyttämään, mutta ehkä sellaisia astetta siistimpää pukeutumista vaativia tilanteita tulee vielä eteen :)

      Poista