25.2.2018

Simppeli sosekeitto bataatista, porkkanasta ja perunasta




En ole koskaan ollut mikään suuri ruuanlaiton ystävä, mutta ruokaohjelmia lomalla katsellessani jokin pieni kipinä on saattanut syttyä. Rohkenin jo miettiä, voisinko haastaa itseni kokeilemaan tämän vuoden aikana sellaisia ruoka-aineita, joita en ole aikaisemmin (valitettavan aneemisissa) kokkailuissani kokeillutkaan. Vihannesosastolta löytyisi ainakin paljon uusia tuttavuuksia.

Yksi arkiruuan tärkeistä ominaisuuksista on ehdottomasti vaivaton ja nopea valmistus. Lisäksi ruuan pitäisi myös istua ajoittain hankalaan ruokavaliooni. Tällä hetkellä yritän esimerkiksi pitää maitotuotteet minimissä ja tarkkailla muutoksen vaikutuksia olooni. Tällä viikolla kokeilin tätä tulisen bataatti-kookoskeiton reseptiä. Ja hyväähän siitä tuli. Palattuani takaisin kotiin päätin muokata reseptiä hieman jättämällä osan tulisuutta tuovista elementeistä pois. Kokeilusta syntyi tällainen, maukas sosekeitto.



Simppeli sosekeitto pakkaspäiviin

pala inkivääriä
pala chiliä
öljyä
1 pieni bataatti
2 porkkanaa
1-2 perunaa
kasvisliemikuutio
lime
2 dl kookosmaitoa

Toimi näin:

- Pilko inkivääri ja chili pieniksi paloiksi. Kuullota paloja öljyssä.
- Lisää kattilaan pilkottu bataatti, peruna ja porkkana.
- Lisää joukkoon kasvisliemikuutio ja 5 dl vettä. Itse käytin Reformi Luomu Kasvisliemikuutioita. Keitä kannen alla kunnes bataatti, perunat ja porkkanat ovat pehmeitä.
- Tee kypsyneistä aineiksista tasainen sose sauvasekoittimella.
- Sekoita joukkoon limen mehu sekä kookosmaito ja lämmitä tarvittaessa liedellä.

Jos jollakulla on ehdottaa muunlaisia sosekeittoja tai muita maittavia ruoka-annoksia arkeen, niin antaa kuulua! Ensi viikon työpäiviä varten valmistin jo toisen satsin keittoa, jota terästin hieman palsternakalla. Katsotaan, miltä se maistuu.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

- Riiks

4.2.2018

Sitruunainen mansikkajuustokakku synttäripöytään


En ole aikuisiällä juhlistanut syntymäpäiviäni kovinkaan suuresti, mutta tänä vuonna suunnittelin kutsuvani ystäviä käymään. Työelämään siirryttyä olen huomannut, kuinka helposti arki muuttuu perusasioissa tarpomiseksi ja viikonloput ovat siinä välissä hengähdystaukoina. Työni on mielekästä ja positiivisellakin tavalla haastavaa, mutta jatkuvat ihmiskontaktit saavat minut sulkeutumaan perjantaisin omaan rauhaani viikonlopun ajaksi. Tahtoisin nähdä tärkeitä ihmisiä enemmän, mutta voi se lähtemisen vaikeus... Siksipä olikin ihanaa, että pari ystävää tuli luokseni juhlistamaan syntymäpäivääni lauantaina.

Edelliset juhlat järjestin kesän lopulla valmistujaisteni ja uuden kodin kunniaksi, ja nyt aioin tehdä jotain toisin. Sen sijaan, että tekisin kaiken itse ja suunnittelisin tarjottavia viikkoja etukäteen, hyödynsin paljon valmiita keksejä ja muita tarjottavia. Kakun, gluteenittomat sämpylät ja kinkkupiiraan tahdoin kuitenkin leipoa itse. Ajankäytön kannalta juustokakku on kuitenkin aika kätevä, kun se hyytyy itsekseen jääkaapissa. Tein samaa mansikkajuustokakkua kuin edellisiin juhliini ja sen resepti on alun perin täältä Kinuskikissan blogista. Eiliseen tyttöjen iltaan tein kuitenkin gluteenittoman version puolet pienemmässä koossa. Alla oleva ohje on hieman alkuperäisestä oiottu ja gluteenittomaksi muokattu.


Gluteeniton mansikkajuustokakku

Pohja:
100 g Semperin gluteenittomia suklaakeksejä
25 g voita

Täyte:
2 ½ liivatelehteä
n. 250 g sulatettuja pakastemansikoita
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g mascarponejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kermaa
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu

1. Murusta keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Painele sekoitus voideltuun irtopohjavuokaan.
2. Soseuta 250 g sulatettuja ja valutettuja pakastemansikoita.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. 
4.  Raasta pestyn sitruunan kuorta ja purista siitä mehu. 
5. Sekoita kermavaahdon sekaan tuorejuusto, mascarponejuusto, mansikkasose, sokerit ja sitruunankuori. 
6. Lämmitä sitruunamehu ja sulata siihen puristetut liivatelehdet.
7. Kaada sitruunamehu muiden ainesten sekaan ja sekoita hyvin. 
8. Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
9. Koristele kakku ennen tarjoilua. Itse käytin valkoisia ja vaaleanpunaisia toffeepalleroita sekä laktoosittomasta suklaata raastettuja kiekuroita.

Ja hyvää oli! Itse asiassa kuvatkin on napattu vasta juhlista seuraavana päivänä, kun luonnonvaloa oli enemmän. Koska yhden ystävän saapuminen peruuntui vasta edellisenä iltana, oli tarjottaviakin turhan iso määrä kolmelle ihmiselle. Onneksi on isä ja veli, jotka tulivat tänään rääppiäisiin!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

- Riiks