23.12.2014

Talonvaltaajapaita

Tässä ennen joulua innostuin kokeilemaan itselleni entuudestaan tuntematonta paidantekotapaa. Olin nähnyt opiskelukaverini tehtailevan vastaavia puseroita yksi toisensa jälkeen, ja pitihän se sitten itsekin kokeilla, miten kaarrokepusero syntyisi omista puikoistani. Tässä paitamallissa hihat siis neulotaan pyörönä ja niiden silmukat lisätään kainaloihin asti valmiideen vartalokappaleeseen. Loppu jatketaan pyöröpuikoilla ohjeen mukaan välillä kavennelleen. Tällainen on lopputulos:

Koska en ollut vielä ehtinyt neuloa itsevärjäämistäni langoista mitään, päätin käyttää osan neulepaitaan. Valkoinen lanka on Novitan Joki-lankaa, joka oli taannoin hyvässä tarjouksessa Valintatalossa. Muutama viikko sitten sitä sai ostaa kolme kerää vitosen hinnalla. Varasin työtä varten 12 kerää, mutta lopulta valkoista kului suunnilleen 8 kerää. Värilliset langat puolestaan ovat niin Pirtin kehräämöstä ostettuja kuin kotona värjättyä Seitsemää veljestäkin.


Alussa loin siis koetilkusta lasketun verran silmukoita vitosen pyöröpuikoille ja neuloin joustinneuletta ja sileää neuletta kainaloihin asti. Tämän jälkeen arvioin haluamani hihansuun koon ja loin sen verran silmukoita samankokoisille sukkapuikoille. Pienen joustinneuleen jälkeen lisäilin kymmenen kerroksen välein kaksi silmukkaa per kierros ja jatkoin näin kainaloihin asti. Tämän jälkeen yhdistin hihat vartalokappaleeseen niin, että jätin sekä vartalokappaleen että hihakappaleiden kainaloista 10 silmukkaa apulangalle ja nostin muut silmukat samalle pyöröpuikolle missä vartalokappalekin oli. Hihojen mukaanottamisen jälkeen neuloin muutaman kerroksen valkoista ja aloin sitten tehdä kuviota tätä Istexin mallia mukaillen. Paitamalli oli siis mukava neulottava vaikkakin hihojen mukaanottamisen yhteydessä iski epäluulo koko hommaa kohtaan. Lopuksi kainaloihin jääneet reiät ommeltiin umpeen.


Koska kostean liinan läpi silittäessä paidan lampaanhaju voimistui, heitin neuleen koneeseen ja pesin sen ensin villapesuohjelmalla ja sen jälkeen vielä hienopesussa. Arvelin neuloksen huovuttuvan hieman linkouksessa, mutta yllätys oli silti suuri kun kaivelin koneesta valkoisen nöyhdän peitossa olevan napapaidan. Onneksi venyttelemällä paidan sai oikeisiin mittoihin ja häiritsevä hajukin lähti villapesuaineella. Kotona mielipidettä kysyessäni sain kuulla neuleen olevan sellainen hippi/talonvaltaajapaita. Hmm... Noh, ainakin hipahtaviksi valitsemani värit taisivat osua kohdilleen.


Lanka: Novita Joki (valkoinen), muut Novitan Seitsemää veljestä ja Pirtin kehräämön lankaa
Materiaali: Joki-lanka 100% villaa, muissa jonkin verran tekokuitua mukana
Langan menekki: Joki-lankaa 400-450 g, muita värejä en laskenut, ehkä 100-200 g
Puikot: nro 5
Malli: Opiskelukaverin ohjeet, omasta päästä, kirjoneulemalli Istex

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti